Kesä on ollut lämmin ja hyvä, mutta siirrymme nyt talvikaudelle ja siten aikaan, jolloin hevosen tulee saada karkearehua säilötyn ruohon muodossa, kuten esimerkiksi heinää tai säilörehua. Mutta kysymys kuuluu: kuinka paljon hevosellesi pitäisi antaa, miten voit voittaa mahdolliset hankintaan liittyvät haasteet ja oletko valinnut hevosellesi oikean karkearehun? Tämä artikkeli antaa sinulle hyviä ehdotuksia kaikkeen tähän.
Hevosen syömiskäyttäytyminen
Hevoset syövät laitumella luonnollisen käyttäytymisen mukaisesti noin 16-18 tuntia päivässä. Kun hevoset ovat tallissa, tämä voi usein tarkoittaa, että niillä ei ole samanlaista mahdollisuutta syödä pieniä ja usein toistuvia annoksia. Kun annosten välisestä ajasta tulee liian pitkä ja itse annoksista liian suuria, se voi aiheuttaa haasteita suolistojärjestelmälle. Siksi on tärkeää pohtia, sopiiko rehun jako hevosesi syömiskäyttäytymiseen. Pienet, usein toistuvat ateriat päivän mittaan tai, jos hevonen sietää sitä, vapaa pääsy karkearehun ääreen tukevat optimaalisesti hevosen ruoansulatusta.
Karkearehu – hyvin toimivan suoliston perusta
Karkearehu koostuu pääasiassa kuiduista, ja se muodostaa hevosen ruokavalion perustan. Suositukset ovat 1,5 kg kuiva-ainetta 100 kg:n painoista hevosta kohti, mikä tarkoittaa, että 500 kg:n painoiselle hevoselle tulisi antaa min. 7,5 kg kuiva-ainetta päivässä. Jos hevoselle syötetään säilöheinää, jonka kuiva-ainepitoisuus on 75 %, säilöheinää tulisi antaa yhteensä noin 9,5 kg päivässä, jos hevoselle ei anneta muuta karkearehua. Jotta hevosen painoa ja lihaksistoa voidaan säädellä parhaalla mahdollisella tavalla, on tärkeää tarkastella myös karkearehun sisältöä, jotta voidaan laatia tasapainoinen ruokintasuunnitelma – tämä pätee sekä jos hevonen on taipuvainen lihomaan tai laihtumaan. Siksi voi olla hyvä hankkia karkearehu, jossa on analyysi tai teettää analyysi ostetusta karkearehusta.
Heinän, säilöheinän ja säilörehun pitäisi muodostaa suurin osa karkearehuannoksesta, mutta joinakin kesinä karkearehun tuotanto on haastavaa, ja siksi voi olla tarpeen tarkastella vaihtoehtoja. Karkearehun lisänä voidaan käyttää olkea ja siemenviljaa. Molemmat sisältävät kuitenkin runsaasti sulamatonta kuitua, mikä tarkoittaa, etteivät ne pysty täyttämään hevosen ravinnontarvetta, mutta ne toimivat erinomaisena lisäravintona, joka lisää pureskeluaktiivisuutta ja kuitua ruoansulatuskanavaan. Olkien osuus ei saisi ylittää 30 %:a karkearehun kokonaisannoksesta. Lisäksi on tärkeää varmistaa, että sekä oljet että siemenvilja ovat hygieenisesti hyvälaatuisia.
Karkearehuannosta voidaan täydentää myös useilla kuitulisillä, kuten silputulla heinällä, sinimailasella tai liotetulla heinä- ja sinimailaspelleteillä. Niitä voidaan lisätä ruokintaan lisäämättä kaloreita, mutta lisäämällä pureskeluaikaa ja kuituja. Kuitutuotteet sisältävät usein vähän sokeria ja tärkkelystä ja tarjoavat samalla enemmän monimuotoisuutta hevosen suolistoflooralle. Suoliston monimuotoisuudella voi olla ratkaiseva vaikutus hevosen hyvinvointiin ja rehun hyväksikäyttöön. Lisäksi heinäpelletit tai muunlaiset kuitupelletit, jotka on liotettu veteen, antavat hyvän ja pitkäkestoisen kylläisyyden tunteen. Niitä voidaan antaa yöksi, jolloin hevonen jää usein moneksi tunniksi ilman rehua.
Karkearehun laatu voi vaihdella huomattavasti sadosta ja pellosta toiseen, joten muutos karkearehussa voi olla suuri muutos suoliston mikroflooralle. Karkearehun muutos voi siis aiheuttaa yhtä suuren koliikki- ja ripuliriskin kuin mikä tahansa muukin rehun muutos.
Väkirehut
Väkirehu on tasapainossa suhteessa karkearehuannokseen ja varmistaa, että hevonen saa ravinteita, kuten vitamiineja, kivennäisaineita ja proteiineja. Oikeanlainen väkirehu tarjoaa hevoselle myös laajan valikoiman hivenaineita, joilla on hyödyllisiä ominaisuuksia hevosen ruoansulatusjärjestelmän kannalta. Kun siirrytään kahden eri väkirehun välillä tai aloitetaan väkirehun käyttö, tarvitaan asteittaista sopeutumista hevosen suolistofloorassa ja ruoansulatuksessa tapahtuvien muutosten vuoksi. Jotta hevosen ruoansulatukseen tai suolistoflooraan ei vaikutettaisi, on hyvä noudattaa joitakin yksinkertaisia ohjeita.
“Jotta muutos rehusta toiseen olisi mahdollisimman hellävarainen, on tarpeen siirtyä uuteen rehuun vähitellen pidemmän ajan kuluessa. Esimerkiksi 25 % uudesta rehusta otetaan käyttöön 2-3 päivän välein. Samalla poistetaan 25 % hevoselle jo syötetystä rehusta. Mitä suurempi määrä rehua vaihdetaan, sitä kauemmin siirtyminen kestää.”
Miten sinun pitäisi lukea ja ymmärtää rehusäkin tuoteselostetta?
Rehusäkin etiketin lukeminen ja ymmärtäminen voi olla haastavaa, jos et tunne hevosten rehun ilmoittamista koskevia voimassa olevia säännöksiä ja lakeja. Hevosrehua ei tarvitse merkitä samalla tavalla kuin tuotantoeläinten rehua. Lisäksi voi olla eroja siinä, miten ainesosat on käsitelty, onko se luonnonmukaista (luomua), muuntogeenistä (GMO) vai ei, ja ovatko kivennäisaineet orgaanisia vai epäorgaanisia. Myös rehun sisältö vaihtelee paljon, ja rehussa, jossa on kolme ainesosaa, voi olla sama määrä energiaa ja valkuaista kuin rehussa, jossa on 45 eri ainesosaa. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että kyseessä on samantyyppinen proteiini, sama aminohappoprofiili tai samantyyppinen energia. Siksi on hyvä tutustua rehun ainesosiin ja tutkia, mitkä ainesosat tuottavat laadukasta proteiinia, jotta hevosesi saa sen tarvitsemaa energiaa. Lisäksi tärkkelys- ja sokerilähteissä ja niiden käsittelyssä on eroja. Ylipainoinen hevonen, joka ei tee töitä, tarvitsee silti energiaa rehusta, mutta energian on oltava aivan erityyppistä kuin suorituskykyisellä hevosella, joka tekee kovaa työtä joka päivä.
Rehun koostumus
Rehun koostumusta voi olla vaikea ymmärtää. Rehun koostumuksessa kunkin rehuaineen nimi on lueteltava suuruus järjestyksessä. Painoprosentin ilmoittamista ei vaadita. Ainoastaan jos raaka-aineet on kuvattu tekstissä tai muutoin korostettu merkinnöissä kuvien tai grafiikan avulla, painoprosentti on ilmoitettava. Aina ei siis ole mahdollista tietää, kuinka paljon kutakin raaka-ainetta rehussa on, joten voi olla tarpeen ottaa yhteyttä rehun valmistajaan lisätietojen saamiseksi.
Rehun ravintosisältö ja lisäaineet
Analysoitujen ravintoaineiden ja lisättyjen ravintoaineiden välillä on ero. Kun rehusta kerrotaan, siinä on usein ensin koostumus, analysoitu sisältö ja lisäaineet. Analysoitu on ravintoainepitoisuus energiana, raakavalkuaisuutena, raakakuituna, raakatuhkana, raakarasvana, sokerina ja tärkkelyksenä. Sen sijaan elektrolyytit, vitamiinit ja kivennäisaineet on lueteltu rehuun lisättyinä määrinä, kun taas rehussa luonnostaan esiintyviä vitamiineja ja kivennäisaineita ei ole mainittu. Tämä voi aiheuttaa sekaannusta tapauksissa, joissa rehun valmistaja laatii rehun raaka-aineen luonnollisen ravintoainepitoisuuden perusteella. Rehunvalmistaja voi esimerkiksi päättää lisätä rehuun vähemmän E-vitamiinia, koska yksi rehun ainesosista on maissinalkio, joka sisältää luonnostaan paljon E-vitamiinia. Tällöin rehu näyttää sisältävän vähemmän E-vitamiinia, koska lisätty määrä on pienempi, vaikka rehun luonnollinen pitoisuus on todellisuudessa suurempi. Tämä voi aiheuttaa haasteita myös rehuohjelmille. Rehu, jonka luonnollinen E-vitamiinipitoisuus on korkea, näyttää vähäiseltä, koska vain lisätty määrä on ilmoitettu.
Kuinka valitsen rehun hevoselleni?
Voi olla vaikea valita oikeaa rehua vain säkistä löytyvien tietojen perusteella, sillä säkissä olevat tiedot eivät aina kerro sitä, miten rehu on tuotettu. Tämä johtuu siitä, että on olemassa selkeät säännöt siitä, mitä rehusäkkiin saa ja mitä ei saa kirjoittaa. Säkissä voi esimerkiksi lukea, että rehu sisältää viljaa, mutta ei mitään siitä, onko vilja käsitelty ennen sen lisäämistä rehuun. Rehua voidaan käsitellä monin eri tavoin, ja joidenkin viljojen osalta on erittäin tärkeää, että ne käsitellään ennen hevoselle syöttämistä. Myöskään kivennäisaineita ja vitamiineja koskevia tietoja ei aina ole merkitty pussiin, joten voi olla vaikea tietää, onko rehussa käytetty luonnonmukaisia kivennäisaineita tai luonnollisia vitamiineja. Siksi on aina suositeltavaa ottaa yhteyttä rehun toimittajaan tai rehumerkin rehuneuvojaan oikeiden tietojen saamiseksi. Näin voidaan saavuttaa optimaalisin ruokintasuunnitelma ja rehun käyttö.
