Vilja on pitkään kuulunut hevosen ruokavalioon ja se on lähes yhtä itsestään selvä rehu kuin heinä ja ruoho päivittäin monille hevosille. Viime vuosina viljan maine hevosen rehuna on kuitenkin huonontunut. Sitä sanotaan epäsopivaksi hevosille tehden hevoset sairaaksi tai aiheuttaen mielialanvaihteluja. Mikä on totuus näiden väitteiden takana? Pätevätkö ne kaikkiin viljalajeihin ja kaikkiin hevosiin? Pätevätkö ne koko kasviin vai vain sen tiettyihin osiin?
Tutkitaanpa tätä tuttua hevosen ruokaa tarkemmin.
Mitä ainesosia vilja sisältää ja miten se hyödyttää hevosta?
Mitkä ovat vaihtoehdot viljalla ruokkimiselle?
Mitkä hevoset hyötyvät viljaruokavaliosta ja mitkä viljattomasta?
Käsittelemme viljaa objektiivisesti ja perustellusti!
Mitä vilja on?
Vilja viittaa sekä koko kasviin että yksittäiseen jyvään. Vilja on yksinkertaisesti viljeltyjä heinäkasveja.
Ajan myötä ihmiset ovat tarkoituksellisen jalostuksen avulla kehittäneet erityisiä heinäkasveja, joilla on suuri ravitsemuksellinen etu verrattuna nykypäivän heinäkasveihin: vahvasti kehittynyt siemenvalkuainen – jota kutsutaan myös endospermiksi. Tämä siemenvalkuainen toimii merkittävänä “energiavarastona”, mikä tekee viljasta perusruokaa ihmisille ja eläimille. Yleisimpiä viljalajeja ovat kaura, ohra, maissi, vehnä, speltti, ruis, ruisvehnä, riisi, hirssi ja niitä on monia muitakin.
Viljan huono maine hevosen ruokinnassa johtuu juuri siitä tekijästä, joka tekee siitä niin arvokasta ihmisten ja monien kotieläinten ravinnossa: suhteellisen suuri tärkkelys- ja sokeripitoisuus siemenvalkuaisessa! Mutta vilja ei koostu pelkästään siemenvalkuaisesta, koska sillä on paljon enemmän tarjottavaa, mitä useimmat eivät tiedä.
Vilja
Vilja koostuu useista osista:
Ydin
Alkio
Kuorikerrokset
Vihneet
Siemenen ydinosa muodostaa yleensä jyvän suurimman määrällisen osuuden (se on kehitetty jalostuksen avulla ks. yllä, ja se vaihtelee viljalajeittain). Siemenen ydin, joka kutsutaan myös nimellä endospermi, koostuu pääasiassa tärkkelyksestä, joka muodostaa viljan “energiavaraston” pieninä tärkkelysjyvinä ja pitää ne koossa proteiinien avulla.
Lyhyt huomautus: Ruuansulatuskanavassa tärkkelys hajoaa entsymaattisesti amylaasien avulla ja imeytyy glukoosina ohutsuolen seinämän kautta. Aineenvaihdunnassa glukoosi toimii pääasiassa energianlähteenä.
Alkio on uuden viljakasvin esiaste, ja se sisältää juuriston ja lehtien alut. Alkio, jota kutsutaan myös iduksi, sijaitsee siemenen sisällä ja sitä suojelee pieni sirkkalehti (= scutellum).
Uuden kasvin kasvattamiseksi tarvitaan mikroravinteita ja entsyymejä, jotka tekevät viljan alkiosta pienen “ravitsemuspommin”. Idussa on myös erityisen paljon rasvaa, mikä tarjoaa elimistölle energiaa ja välttämättömiä rasvahappoja.
Siemenen ydin ja alkio ovat peitetty useilla kuorikerroksilla. Ulkokerroksesta sisäkerrokseen nämä sisältävät ulkokuoren (= epidermis), ulomman kuorikerroksen (= epikarppi) ja sisemmän kuorikerroksen (= endokarppi), siemenkuoret (= testa ja episperm) sekä proteiini-, vitamiini- ja entsyymipitoinen aleuronikerros, joka suojaa jyvän alkiota.
Viljan kuoret sisältävät runsaasti kuitua, koska ne koostuvat rakenteellisista hiilihydraateista, joiden tarkoituksena on säilyttää siemenen elinkelpoisuus. Myllyssä kuoret erotetaan siemenen ytimestä ja käytetään leseenä eläinten ja ihmisten ruokinnassa. Viljan kuoret sisältävät paljon beetaglukaaneja. Näiden beetaglykosidisidoksisten polysakkaridien ansiosta leseet toimivat prebiootteina, stimuloivat suoliston toimintaa ja tukevat siten ruoansulatusta. Lisäksi beetaglukaanit säätelevät immuunijärjestelmää muokkaamalla ja aktivoimalla immuunisolujen toimintaa. Aikaisemmin eläinten rehuna käytetty lese on nykyään suosittu ihmisten ruokavaliossa, ja sitä on saatavilla kaikissa luontaistuotekaupoissa ja lähes kaikissa supermarketeissa.
Kuoret muodostavat lopulta koko viljan ulkokuoren. Kuoret sisältävät pääasiassa ligniiniä, ja niitä käytetään esimerkiksi kuivikkeena (olki). Myös viljakasvien varret ja lehdet kuivataan kuivikkeeksi, pienempinä määrinä kuitupitoiseksi rehun oljeksi tai talojen eristeeksi.
Viljan hyvät ja huonot puolet hevosten ruokinnassa
Kuten jo mainittiin, vilja sisältää monia ravinteikkaita ainesosia ja ruoansulatusta edistäviä ominaisuuksia. Siemenvalkuainen tarjoaa helposti sulavaa tärkkelystä ja sokeria ja siten suhteellisen nopeasti saatavaa energiaa, mikä on erityisen hyödyllistä aktiivisille urheiluhevosille voiman, keskittymiskyvyn ja kestävyyden lisäämiseksi. Suhteellisen korkean tärkkelys- ja sokeripitoisuutensa ansiosta vilja yleensä maistuu hyvin jopa “nirsoillekin” hevosille. Lisäksi helposti sulavat hiilihydraatit ovat hyvä asia rehussa hevoselle silloin, kun sen maksa- ja munuaisarvot ovat koholla, koska hiilihydraatit eivät kuormita puhdistuselimiä yhtä paljon kuin proteiinit ja rasvat.
Viljojen korkea fosforipitoisuus voi olla haitaksi, koska se laskee ruokinnan kalsium/fosfori-suhdetta kohti korkeampaa fosforipitoisuutta, mikäli viljaa lisätään liikaa (optimaalinen Ca:P-suhde olisi 1,5-2:1). Tämän ehkäisemiseksi on kiinnitettävä huomiota ruokinnan kalsiumtasapainoon.
Viljan suurin haittapuoli ja syy siihen, miksi monet hevoset joutuvat välttämään sitä, on suhteellisen suuri tärkkelyksen ja sokerin osuus, joka on peräisin pääasiassa siemenen ytimestä. Se, mikä antaa voimaa ja energiaa kunnianhimoiselle urheiluhevoselle, on ristiriitaisesti terveysloukku toisille hevosille. Kuten usein elämässä käy, myös tärkkelyksen ja sokerin määrä on se, mikä tekee niistä haitallisen. Tai pikemminkin: tärkkelyksen ja sokerin määrän on vastattava hevosen tarpeita ja sietokykyä.
Koska suurin osa nykypäivän hevosista tekee enimmillään kevyttä työtä, hevosia ruokitaan usein hyvää tarkoittaen liialla tärkkelyksellä ja sokerilla. Tällä liikaruokinnalla voi olla monia erilaisia seurauksia, joista osa voi olla tuhoisia.
Pysyvästi korkeat verensokeritasot ja niihin liittyvät insuliinivasteet voivat johtaa ylipainoon ja insuliiniresistenssiin. Paksusuolessa voi esiintyä dysbioosia ja asidoosia, jotka aiheuttavat ruoansulatusongelmia, kuten vatsakipua, ripulia, refluksia ja ilmavaivoja, ja pahimmassa tapauksessa ne voivat johtaa ähkyyn.
Vaikka tämä tieto voi olla pelottava, on silti kysyttävä: onko vilja itsessään syyllinen? Ei ole! – vaan syyllisiä ovat liika tärkkelys ja sokeri, joita ei ole mukautettu hevosen tarpeisiin ja sietokykyyn!
Mutta milloin vilja itsessään on ongelmallinen?
Tietyt viljalajikkeet sisältävät proteiinia nimeltä gluteeni, joka saa taikinan tarttumaan yhteen ja nousemaan. Nämä ovat tärkeitä ominaisuuksia leivonnassa ja parantavat leivän kohoamista. Gluteenia löytyy pääasiassa vehnästä, rukiista, spelttivehnästä ja pienemmissä määrin kaurasta sekä muista viljalajeista. Gluteeni voi aiheuttaa ihmisillä ruoansulatusjärjestelmän ongelmia, kuten keliakiaa, vehnäallergiaa tai gluteeniherkkyyttä. Itse asiassa hevosilla voi myös esiintyä samoja haasteita tai allergioita, mutta ne ovat suhteellisen harvinaisia. Gluteenia sisältävät viljat eivät sovi hevosille, koska ne voivat aiheuttaa vatsan impaktiota tai ylikuormitusta tai vääränlaista käymistä. Tämä on myös syy siihen, miksi vehnä-, ruis- ja spelttivehnän siemenet eivät ole ihanteellisia hevosille.
Tyypillisimmän viljat hevosille
Kaura, ohra ja maissi ovat erityisen yleisiä ja arvostettuja hevosten rehuissa.
Kaura on Euroopassa hevosten ykkösvilja! Se on helposti sulava (hienojakoiset tärkkelyshiutaleet), suhteellisen runsaasti raakakuitua sisältävä, mutta suhteellisen vähäenerginen (11 MJ ME/kg). Syynä siihen, miksi jotkut hevoset “piristyvät” kaurasta, on se, että tärkkelys on helposti saatavilla, mikä johtaa nopeaan, mutta ei pitkäkestoiseen verensokerin nousuun.
Ohra on ollut suosituin hevosvilja erityisesti muinaisessa idässä, mutta nyt se on saavuttanut suosiota myös Euroopassa. Kauraan verrattuna ohrassa on hieman enemmän energiaa (lähes 12 MJ ME/kg), mutta tärkkelys hajoaa hitaammin, verensokeri- ja insuliinitaso nousee maltillisemmin, jolloin energiakäyrä on tasaisempi ja pitkäkestoisempi. Rauhattomat ja hermostuneet hevoset hyötyvät tästä vaikutuksesta.
Maissi on tyypillinen lihotusrehu karjankasvatuksessa, ja sen suhteellisen korkean energiasisällön (lähes 13 MJ ME/kg) vuoksi sitä käytetään usein myös laihojen hevosten, erityisesti lihasköyhien hevosten, ruokinnassa. Maissin tärkkelyshiutaleet ovat suhteellisen karkeita ja siksi niitä on vaikea hajottaa entsymaattisesti, mikä tekee maissista hevosella kauraa huonommin sulavaa. Karkeakiteinen tärkkelys on myös syynä siihen, että maissia tulisi syöttää hevosille vasta hydrotermisen käsittelyn jälkeen (lämmön, veden ja paineen avulla), kun taas kauraa voidaan syöttää sellaisenaan sen hienojakoisen tärkkelyksen vuoksi. Tärkkelysviljojen suhteen ohra sijoittuu kauran ja maissin välimaastoon ja vaatii vähintäänkin mekaanisen murskauksen, kuten valssauksen, mutta mieluiten myös jonkinlaisen lämpökäsittelyn.
Vaikka riisi ei olekaan ollut hevosten rehukäytössä kovin kauaa, se on mainittava myös tässä yhteydessä eksoottisena lajina. Tämä energiarikas vilja sopii myös hevosille, joilla on haasteita ruokinnassa. Yleensä riisistä käytetään kuitenkin leseet (kuori, ks. edellä) eikä siemenen ydintä. Riisileseissä saavutetaan vaikuttava energiamäärä 12,3 MJ ME/kg.
Viljaton = ilman siemenen ydintä
Viljojen monista eduista huolimatta niiden imago on viime vuosina kärsinyt. Yhteenvetona voidaan kuitenkin todeta, että viljoihin liittyvät ongelmat johtuvat harvoin itse viljasta (allergiat), vaan pikemminkin hevosen tarpeiden virheellisestä arvioinnista ja siitä johtuvasta liiallisesta tärkkelyksen ja sokerin saannista ruokinnassa!
Jos hevosen tarpeet arvioidaan oikein ja siemenen ydin, joka sisältää tärkkelystä ja sokeria, jätetään ruokavaliosta pois, jäljelle jäävät muut ravinto- ja elintärkeät viljakomponentit, kuten leseet, alkiot ja öljyt. Vihreä vilja, joka korjataan nuorena koko kasvina, nauttii myös kasvavaa suosiota kuitupitoisena tiivistettynä rehuvalmisteena.
Termi “viljaton” on vakiintunut eläinten rehuissa, vaikka joitakin vilja-aineita saatta olla rehussa mukana. Viljaton tarkoittaa ennen kaikkea “ilman siemenydintä” ja rehu on siksi yleensä vähemmän tärkkelys- ja sokeripitoinen. Kuitenkin monet panikoivat lukiessaan rehun tuoteselosteesta, että se sisältää viljan leseitä. Jos on lukenut yllä olevan tekstin, tietää, ettei ole syytä paniikkiin. Päinvastoin! Näiden ravintorikkaiden viljanosien, kuten leseiden, alkioiden ja vastaavien näkyminen rehun tuoteselosteessa on ehdottomasti hyvä asia.
Maitohappofermentointi
St. Hippolytin vilja esikäsitellään porkkanafermentoinnilla ennen käsittelyä. Itse kasvatettu porkkanafermentointiaine syntyy maitohappoviljelmän avulla, joka hapantaikinan tapaan tarjoaa eräänlaisen esisulatuksen ja samalla aktiivisen ravintoaineiden kirjon. Viljelmää “ruokitaan” tuoreilla porkkanoilla. Maitohappobakteerit hajottavat porkkanan sokerit ja muodostavat lyhytketjuisia rasvahappoja (samanlainen prosessi kuin paksusuolessa). Vilja kostutetaan porkkanafermentointumisaineella ja kosteus saa viljan itämään. Itämisprosessi “herättää” ja aktivoi viljan bioaktiiviset aineet ja entsyymit. Viljan tärkkelys muunnetaan β-glykosidisidosmuodoiksi, jotka estävät veren sokeri- ja insuliinipitoisuuden liiallisen nousun nauttimisen jälkeen ja hyödyttävät suoliston takaosan mikrobeja. Samalla fytaatti hajoaa, jolloin viljan sisältämät kivennäisaineet ovat paremmin saatavilla. Lisäksi porkkanafermentointi parantaa valmiiden viljahiutaleiden koostumusta, vaikuttaa myönteisesti makuun ja takaa luonnollisen säilyvyyden.
Tämän menettelyn kokonaisvaikutus on ravinteiden tehokkuuden lisääntyminen alhaisemmilla verensokerin nousuilla ja prebioottisen tuen tarjoaminen suoliston mikrobiomille.
Lähteet
Al Jassim, R. A. M. (2006). Supplementary feeding of horses with processed sorghum grains and oats. Animal Feed Science and Technology, 125(1-2), 33-44.
Bailoni, L., Mantovani, R., Pagnin, G., & Schiavon, S. (2006). Effects of physical treatments on the resistant starch content and in vitro organic matter digestibility of different cereals in horses. Livestock Science, 100(1), 14-17.
Coenen, M. & Vervuert, I. (2020). Pferdefütterung. 6., aktualisierte Auflage. Georg Thieme Verlag, Stuttgart.
Dyer, J., Merediz, E. F. C., Salmon, K. S. H., Proudman, C. J., Edwards, G. B., & Shirazi‐Beechey, S. P. (2002). Molecular characterisation of carbohydrate digestion and absorption in equine small intestine. Equine veterinary journal, 34(4), 349-358.
Gäbel, G. & Loeffler, K. (2018). Anatomie und Physiologie der Haustiere. Ulmer Verlag. Stuttgart.
Julliand, V., De Fombelle, A., & Varloud, M. (2006). Starch digestion in horses: the impact of feed processing. Livestock science, 100(1), 44-52.
Peiretti, P. G., Miraglia, N., & Bergero, D. (2011). Effects of oat or corn on the horse rations digestibility. J. Food Agric. Environ, 9(2), 268-270.
Philippeau, C., Sadet-Bourgeteau, S., Varloud, M., & Julliand, V. (2015). Impact of barley form on equine total tract fibre digestibility and colonic microbiota. animal, 9(12), 1943-1948.
Rosenfeld, I., & Austbø, D. (2009). Effect of type of grain and feed processing on gastrointestinal retention times in horses. Journal of animal science, 87(12), 3991-3996.
Van der Kolk, J. H., Van Putten, L. A., Mulder, C. J., Grinwis, G. C. M., Reijm, M., Butler, C. M., & von Blomberg, B. M. E. (2012). Gluten-dependent antibodies in horses with inflammatory small bowel disease (ISBD). Veterinary Quarterly, 32(1), 3-11.
Vervuert, I., Voigt, K., Hollands, T., Cuddeford, D., & Coenen, M. (2008). Effects of processing barley on its digestion by horses. Veterinary Record, 162(21), 684-688.
