0
Moni hevosenomistaja huomaa jossain vaiheessa, että hevonen vaikuttaa jatkuvasti nälkäiseltä.
Se seisoo portilla odottamassa, etsii lisää syötävää, syö sopimattomia asioita kuten ruohonjuuria, hiekkaa tai myrkyllisiä kasveja, tai nakertaa karsinan rakenteita. Hevonen voi myös olla levoton karsinassa ruokintojen välillä tai käyttäytyä aggressiivisesti ruokintatilanteessa.
Mutta mitä oikeastaan tarkoittaa, kun hevonen vaikuttaa “nälkäiseltä” – ja onko se aina merkki siitä, että siltä puuttuu jotain?
Tämän ymmärtämiseksi on tärkeää perehtyä hevosen ruoansulatusjärjestelmän toimintaan ja kylläisyydentunteeseen. Kun ymmärrämme näiden mekanismien taustan, on myös huomattavasti helpompaa tehdä oikeita ruokintaan liittyviä päätöksiä.
Hevonen on luonnostaan laiduntava ja selaileva aroeläin, joka on kehittynyt liikkumaan ja syömään jopa 16–18 tuntia vuorokaudessa. Se syö pieniä määriä karkearehua jatkuvasti, mikä pitää ruoansulatusjärjestelmän aktiivisena, turvaa tasaisen energiansaannin sekä ylläpitää jatkuvaa syljeneritystä, joka neutraloi mahahappoa.
Luonnossa pitkiä aikoja ilman ravintoa esiintyy harvoin. Siksi hevosen ruoansulatusjärjestelmä – ja erityisesti sen kylläisyydentunne – ei ole suunniteltu harvoihin, suuriin aterioihin, vaan jatkuvaan kuitupitoisen ravinnon saantiin. Hevonen ei siis koe kylläisyyttä samalla tavalla kuin ihminen suuren aterian jälkeen.
Kun pidämme hevosia tallissa tai rajatuilla alueilla, muutamme tätä luonnollista rytmiä merkittävästi – vaikka pyrkisimme tarjoamaan mahdollisimman luonnonmukaiset olosuhteet. Tämä voi johtaa siihen, että hevonen joutuu ajoittain olemaan ilman karkearehua, mikä voi aiheuttaa “nälän” tunteen, vaikka sen energian tarve olisikin todellisuudessa täytetty.
Hevosen kylläisyys ei riipu pelkästään kaloreista tai täyttyneestä mahasta – se perustuu suurelta osin paksusuolen täyttymiseen, pureskeluaikaan sekä monimutkaiseen hormonaaliseen säätelyyn.
Hevosen maha on suhteellisen pieni (noin 8–15 litraa aikuisella hevosella), joten rehu siirtyy nopeasti ohutsuoleen ja edelleen umpi- ja paksusuoleen, missä suurin osa ruoansulatuksesta tapahtuu. Juuri paksusuolessa suuret määrät karkearehua fermentoituvat mikro-organismien avulla, jolloin muodostuu haihtuvia rasvahappoja (VFA). Nämä toimivat tärkeänä energianlähteenä ja osallistuvat myös kylläisyyssignaalien syntyyn.
Kun hevonen syö kuitupitoista karkearehua, kuten heinää tai säilörehua, umpi- ja paksusuolen täyte lisääntyy. Tämä suolen seinämän mekaaninen venyminen havaitaan venytysreseptorien avulla, jotka lähettävät hermoston kautta aivoihin viestin siitä, että “vatsa on täynnä”. Samalla kuitujen hidas fermentaatio varmistaa tasaisen energian vapautumisen ja jatkuvan kylläisyyssignaalien stimuloinnin.
Myös suolistomikrobistolla on tärkeä rooli: vakaa ja hyvin toimiva mikrobisto tukee tasaista fermentaatiota, mikä puolestaan edistää vakaampaa kylläisyydentunnetta. Mikrobiston epätasapaino voi sen sijaan vaikuttaa negatiivisesti sekä ruoansulatukseen että ruokahalun säätelyyn.
Jos rehu on hyvin energiapitoista mutta tilavuudeltaan vähäistä (esimerkiksi tärkkelyspitoinen väkirehu), hevonen saa energiantarpeensa nopeasti täytettyä jo ohutsuolessa. Koska paksusuoleen ei kuitenkaan synny samaa täytettä ja pureskeluaika jää lyhyemmäksi, suuri osa mekaanisista ja fermentaatioon perustuvista kylläisyyssignaaleista jää syntymättä. Lopputuloksena on, että hevonen voi olla energian suhteen kylläinen – mutta silti kokea jatkuvaa näläntunnetta.
Pureskelulla on keskeinen rooli hevosen hyvinvoinnissa – sekä fysiologisesti että käyttäytymisen kannalta. Kun hevonen pureskelee, se tuottaa suuria määriä sylkeä (jopa 30–40 litraa päivässä karkearehuvaltaisella ruokinnalla). Sylki sisältää bikarbonaattia, joka auttaa neutraloimaan mahahappoa mahalaukun yläosassa, missä suojaavaa limaa ei muodostu. Pitkä pureskeluaika onkin suoraan yhteydessä mahalaukun terveyteen ja pienempään limakalvoärsytyksen riskiin.
Samalla pureskelu vaikuttaa hermostoon. Toistuva, rytminen pureskelu aktivoi parasympaattista hermostoa, joka vastaa kehon rauhoittumisesta ja palautumisesta. Tämä selittää, miksi hevoset ovat usein rauhallisempia, kun niillä on jatkuva pääsy karkearehuun.
Karkearehu vaatii huomattavasti pidemmän pureskeluajan kuin väkirehu – usein 3–5 kertaa enemmän per kilogramma. Tämä tarkoittaa, että hevonen tuottaa enemmän sylkeä, saa pidempiaikaista tekemistä ja kokee kylläisyyden tunteen tasaisemmin kehittyvänä.
Jos ruokinnan rakenne on liian vähäinen ja hevonen pureskelee liian vähän, sekä syljeneritys että pureskelun rauhoittava vaikutus vähenevät. Samalla väkirehun nopea syöminen ei tuota samaa ajallista kylläisyyttä, mikä voi johtaa turhautumiseen, lisääntyneeseen ruokaan keskittymiseen ja jatkuvaan näläntunteeseen – vaikka hevonen saisi energiantarpeensa täytettyä.
Fyysisten tekijöiden lisäksi hormonit ja viestiaineet ovat ratkaisevassa roolissa hevosen ruokahalun säätelyssä. Säätely perustuu ruoansulatuskanavan, rasvakudoksen, haiman ja aivojen ruokahalukeskusten (erityisesti hypotalamuksen) väliseen yhteistyöhön. Nämä järjestelmät käsittelevät jatkuvasti tietoa energiatasapainosta, suoliston täyttymisestä ja ravintoaineiden saannista.
Greliini – “nälkähormoni”
Greliiniä tuotetaan pääasiassa mahalaukun limakalvossa, ja sen pitoisuus kasvaa, kun hevonen on ilman ravintoa. Se stimuloi aivojen ruokahalukeskuksia ja lisää motivaatiota etsiä ruokaa. Pitkät tauot ilman karkearehua nostavat greliinitasoja, mikä voi näkyä levottomuutena, lisääntyneenä ruokaan keskittymisenä ja voimakkaampana syömiskäyttäytymisenä.
Greliinitaso laskee, kun hevonen alkaa syödä – erityisesti silloin, kun ruoansulatuskanava täyttyy ja paksusuolen fermentaatio käynnistyy. Tämän vuoksi lyhyet, energiapitoiset ateriat eivät välttämättä vähennä nälkää yhtä tehokkaasti kuin pitkäkestoinen karkearehun syöminen.
Leptiini – “kylläisyyshormoni”
Leptiini muodostuu rasvakudoksessa ja heijastaa elimistön energiavarastoja. Sen tehtävänä on viestiä aivoille, että energiaa on riittävästi, ja näin vähentää ruokahalua.
Joillakin hevosilla – erityisesti alkuperäisroduilla tai ylipainoisilla yksilöillä – voi esiintyä leptiinivastetta heikentävä tila (leptiiniresistenssi). Tällöin aivot eivät reagoi leptiiniin normaalisti, eikä ruokahalu vähene odotetusti. Tulos voi olla hevonen, joka hakee jatkuvasti ruokaa, vaikka sen energiatasapaino on jo korkea.
Tämä selittää, miksi osa hevosista vaikuttaa “kroonisesti nälkäisiltä” riittävästä ruokinnasta huolimatta – kylläisyys ei riipu pelkästään ruokamäärästä, vaan myös aineenvaihdunnan säätelystä.
Insuliini – yhteys energiaan, sokeriin ja ruokahaluun
Insuliini säätelee glukoosin siirtymistä verestä soluihin ja reagoi erityisesti sokerin ja tärkkelyksen saantiin. Nopeat verensokerin nousut aiheuttavat nopean insuliinivasteen.
Tämä voi tuottaa hetkellisen kylläisyyden tunteen, mutta verensokerin myöhempi lasku voi lisätä uudelleen näläntunnetta. Hevosilla, joilla on heikentynyt insuliiniherkkyys (esimerkiksi EMS), säätely voi häiriintyä, mikä vaikuttaa sekä energian käyttöön että ruokahaluun.
Kuitupitoinen, vähän sokeria ja tärkkelystä sisältävä ruokinta tukee tasaisempaa verensokeria ja siten vakaampaa ruokahalun säätelyä.
Suolistoperäiset viestiaineet (lyhytketjuiset rasvahapot)
Paksusuolen fermentaatiossa syntyvät haihtuvat rasvahapot (VFA) eivät ole pelkästään energianlähde, vaan toimivat myös viestiaineina. Ne vaikuttavat epäsuorasti ruokahalun säätelyyn tukemalla tasaista energiansaantia ja suoliston terveyttä.
Jatkuva kuidun saanti ei siis ainoastaan lisää suoliston täyttymistä, vaan myös tukee tasapainoista hormonaalista ja aineenvaihdunnallista kylläisyyden säätelyä.
Hevoset viihtyvät parhaiten ennakoitavuudessa, ja niiden ruokahalun säätely on tiiviisti sidoksissa sekä biologisiin rytmeihin että opittuihin odotuksiin. Pitkät tauot ruokintojen välillä eivät tarkoita pelkästään tyhjää vatsaa, vaan ne lisäävät myös nälkähormoni greliinin eritystä sekä mahahapon tuotantoa, jota hevosella syntyy jatkuvasti. Tämä voi aiheuttaa epämukavuutta mahalaukun yläosassa ja lisätä hevosen tarvetta etsiä ruokaa.
Samalla myös stressireaktio voimistuu: epäsäännöllinen tai harvoin tapahtuva ruokinta voi nostaa stressihormoni kortisolin tasoa, mikä lisää ruokaan keskittymistä ja voi muuttaa käyttäytymistä (levottomuus, turhautuminen tai aggressiivisuus ruokintatilanteissa). Ajan myötä hevonen voi kehittää myös odotuskäyttäytymistä, jossa tietyt kellonajat tai rutiinit laukaisevat ennakoivan reaktion aivoissa (dopamiinin vapautuminen), mikä voimistaa “nälän” tunnetta ennen ruokintaa.
Lisäksi epäsäännöllinen ruokinta vaikuttaa paksusuolen ympäristöön. Pitkät tauot ilman kuitupitoista rehua voivat häiritä fermentaatiota ja pH-tasapainoa, mikä puolestaan vaikuttaa haihtuvien rasvahappojen tasaiseen tuotantoon ja siten kylläisyyssignaaleihin.
Vaikka kokonaisruokamäärä olisi oikea, epäsäännöllinen ruokinta voi siis synnyttää sekä fysiologisia että käyttäytymiseen liittyviä tekijöitä, jotka saavat hevosen vaikuttamaan – ja myös tuntemaan – itsensä nälkäisemmäksi.
Proteiinilla on usein aliarvioitu merkitys hevosen ruokahalun ja kylläisyydentunteen säätelyssä. Vaikka energia, kuitu ja karkearehu ovat yleensä ruokinnan keskiössä, riittämätön proteiininsaanti voi joissakin tapauksissa johtaa siihen, että hevonen vaikuttaa jatkuvasti nälkäiseltä.
Proteiini koostuu aminohapoista, jotka ovat välttämättömiä rakennusaineita muun muassa lihaksille, entsyymeille, hormoneille ja kudoksille. Jos hevonen ei saa riittävästi välttämättömiä aminohappoja ravinnosta, elimistö voi pyrkiä kompensoimaan tätä lisäämällä ruokahalua – ikään kuin yrittäen varmistaa riittävän saannin.
Tätä nähdään erityisesti hevosilla, joita ruokitaan heikkolaatuisella, vähän proteiinia sisältävällä karkearehulla tai tilanteissa, joissa ruokinta ei ole kokonaisuudessaan tasapainossa. Tällöin hevosella voi olla riittävästi energiaa ja täytettä suolistossa, mutta silti puutetta tietyistä ravintoaineista.
Fysiologisesti proteiini vaikuttaa kylläisyyteen useilla tavoilla:
Jos hevonen saa liian vähän proteiinia, se voi näkyä jatkuvana ruokinnan etsimisenä – vaikka karkearehua olisi tarjolla riittävästi.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että huomio ei saa kohdistua pelkästään karkearehun määrään, vaan myös sen laatuun. Karkearehun analysointi on tärkeä työkalu, sillä se kertoo proteiinipitoisuudesta ja auttaa täydentämään ruokintaa tarvittaessa oikeanlaisilla, proteiinipitoisilla rehuilla.
Erityisesti kasvavat hevoset, tiineet ja imettävät tammat sekä urheiluhevoset tarvitsevat enemmän proteiinia, ja epätasapaino voi nopeasti vaikuttaa suorituskykyyn, palautumiseen ja ruokahaluun.
Kun proteiininsaanti on tasapainossa, hevonen on usein rauhallisempi ja sen keskittyminen ruokaan vähenee.
Hevosen “nälkäisyyden” taustalla voi olla useita syitä:
Siksi on tärkeää tarkastella ruokinnan määrän lisäksi myös rehun laatua sekä sitä, miten ja millä tavalla se hevoselle annetaan.
Yleinen nyrkkisääntö on, että hevosen tulisi saada vähintään 1,5 kg karkearehua (kuiva-ainetta) 100 kg elopainoa kohden päivässä – ja mielellään enemmän.
Monille hevosille noin 2 kg / 100 kg elopainoa on optimaalisempi määrä, erityisesti jos tavoitteena on varmistaa kylläisyys ja hyvinvointi. Jos mahdollista, määrä voi olla jopa 2,5 kg kuiva-ainetta / 100 kg hevosta päivässä, sillä tämä vastaa usein sitä määrää, jonka hevoset syövät vapaalla heinän saannilla (ponit voivat tosin syödä helposti vielä enemmän!).
Tämä tarkoittaa, että 500 kg painavan hevosen tulisi saada noin 7,5–12,5 kg kuiva-ainetta karkearehusta päivittäin – käytännössä enemmän rehuna mitattuna, riippuen heinän tai säilörehun vesipitoisuudesta. Säilörehu sisältää aina enemmän vettä kuin kuiva heinä, joten sitä täytyy antaa suurempi määrä.
Liian vähäinen karkearehun saanti on yksi yleisimmistä syistä siihen, että hevonen vaikuttaa jatkuvasti nälkäiseltä.
Jos hevosesi vaikuttaa nälkäiseltä, voit harkita useita konkreettisia toimenpiteitä:
Ensimmäinen ja tärkein askel on varmistaa, että hevonen saa riittävästi karkearehua. Monille hevosille ratkaisu on yksinkertaisesti enemmän heinää tai säilörehua.
Jos hevosella on taipumusta ylipainoon, kannattaa valita energiapitoisuudeltaan kevyempää karkearehua sen sijaan, että vähennetään kokonaismäärää. Esimerkiksi hyvälaatuista ohran olkea voidaan käyttää jopa noin 30 % hevosen kokonaiskarkearehumäärästä.
Vaikka karkearehua olisi riittävästi, hevonen voi syödä sen liian nopeasti. Tällöin apuna voivat olla slow feeder -ratkaisut, heinäverkot tai useammat pienemmät ruokintakerrat, jotka hidastavat syömistä ja pidentävät ruokailuaikaa.
Lisäksi karkearehua voi jakaa useaan eri pisteeseen tarhassa. Näin hevonen joutuu liikkumaan ja “etsimään” ruokaa – kuten se tekisi luonnossa.
Tavoitteena on minimoida ajanjaksot, jolloin hevonen on ilman rehua.
Kaikki karkearehut eivät ole samanlaisia. Runsaskuituinen ja vähäsokerinen karkearehu lisää yleensä pureskeluaikaa ja parantaa kylläisyyden tunnetta.
Analysoitu karkearehu on suuri etu, sillä sen avulla voit suunnitella ruokinnan tarkasti ja hallita hevosen energiansaantia huomattavasti paremmin.
Jos hevonen saa suuria määriä väkirehua, kannattaa arvioida, voiko osan siitä korvata karkearehulla tai kuitupohjaisilla silputuilla rehuilla.
Tämä tukee sekä parempaa kylläisyydentunnetta että tasaisempaa ruoansulatusta.
Hevoset ovat sosiaalisia eläimiä, joilla on luonnollinen arvojärjestys, ja rehu on laumassa keskeinen resurssi. Jos ruokinnasta syntyy kilpailua – esimerkiksi liian vähän ruokintapaikkoja, suuri ero arvojärjestyksessä tai levottomuutta tallissa – monien hevosten stressitaso nousee ruokinnan aikana.
Tämä aktivoi elimistön stressireaktion (mm. kohonnut kortisolitaso), mikä voi lisätä hevosen keskittymistä ruokaan ja johtaa intensiivisempään tai nopeampaan syömiseen. Samalla stressi voi heikentää ruoansulatusta ja vähentää todellisen kylläisyyden tunteen syntymistä.
Hevoset, jotka kokevat toistuvasti kilpailua rehusta, voivat oppia käyttäytymään tavalla, jossa ne yrittävät varmistaa mahdollisimman suuren rehumäärän nopeasti. Tämä voi näkyä kiireisenä syömisenä, levottomuutena, muiden hevosten häätämisenä tai aggressiivisuutena ruokintatilanteissa.
Sekä kylläisyyden että hyvinvoinnin tukemiseksi on tärkeää luoda rauhalliset olosuhteet ruokinnan ympärille. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi:
Kun hevonen saa syödä rauhassa ilman kilpailua, se syö yleensä hitaammin, pureskelee enemmän ja saavuttaa paremman fysiologisen kylläisyyden.
Joillakin hevosilla “nälän” tunne ei johdu ensisijaisesti ruokinnasta, vaan virikkeiden puutteesta. Hevonen on evolutiivisesti sopeutunut elämään, jossa on jatkuvaa liikkumista, ravinnon etsimistä ja sosiaalista vuorovaikutusta. Kun nämä tarpeet eivät täyty, ruokinnasta voi tulla yksi harvoista “aktiviteeteista”.
Tämä liittyy myös aivojen palkitsemisjärjestelmään. Syöminen vapauttaa dopamiinia, joka tuottaa mielihyvän tunnetta. Jos hevosella ei ole muita virikkeitä, se voi alkaa hakeutua ruoan pariin useammin eräänlaisena itsensä palkitsemisena.
Riittämätön aktivointi voi lisätä ruokaan keskittymistä, aiheuttaa tylsyyttä ja joissakin tapauksissa johtaa stereotyyppiseen käyttäytymiseen, kuten puunpuremiseen tai kutomiseen.
Tämän tyyppisen “nälän” vähentämiseksi on tärkeää lisätä hevosen kokonaisaktiivisuutta ja mahdollisuuksia toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä:
Kun hevonen saa toteuttaa luonnollista käyttäytymistään, sen keskittyminen ruokaan usein vähenee ja kylläisyyden tunne tasoittuu.
Vaikka on normaalia, että hevonen etsii ruokaa, on tilanteita, joissa jatkuva nälkä tulee ottaa vakavasti.
Jos hevonen:
on syytä harkita ammattilaisen arviota. Joissakin tapauksissa taustalla voi olla esimerkiksi hammasongelmia, vatsavaivoja tai aineenvaihdunnan häiriöitä.
Hevosen kylläisyys on tiiviisti sidoksissa sen luontaiseen tapaan laiduntaa. Kyse ei ole pelkästään energiasta, vaan suurelta osin kuidun määrästä, pureskeluajasta, proteiinista ja ruokinnan jatkuvuudesta.
Jos hevonen vaikuttaa jatkuvasti nälkäiseltä, se on usein merkki siitä, että jokin ruokinnassa tai hoidossa ei tue sen luonnollisia tarpeita.
Panostamalla riittävään ja analysoituun karkearehuun, pidempään syömisaikaan sekä tasaisiin ruokintarutiineihin voidaan useimmissa tapauksissa saada aikaan rauhallisempi, tyytyväisempi ja paremmin voiva hevonen.
Tämä ei hyödytä ainoastaan hevosen hyvinvointia – vaan myös sen terveyttä ja suorituskykyä pitkällä aikavälillä.
Jos olet epävarma siitä, miten voit auttaa jatkuvasti nälkäiseltä vaikuttavaa hevostasi, ota yhteyttä asiantuntijaamme lisäohjeiden saamiseksi.
Voit ottaa meihin yhteyttä suoraan tai täyttää ruokintasuunnitelmalomakkeemme verkkosivuillamme – palaamme asiaan mahdollisimman pian.
Bamford N.J., Potter S.J., Baskerville C.L., Harris P.A., Bailey R.S. (2019). Influence of dietary restriction and low-intensity exercise on weight loss and insulin sensitivity in obese equids. Journal of Veterinary Internal Medicine. 33: 280-286
Hanis F., Lim Teik Chung E., Kamalludin H.M., Idrus Z. (2020). Discovering the relationship between dietary nutrients and cortisol and ghrelin hormones in horses exhibiting oral stereotypic behaviors: A review. Journal of Veterinary Behavior. 39: 90-98
Kearns C.F., McKeever K.H., Roegner V., Brady S.M., Malinowski K. (2006). Adiponectin and leptin are related to fat mass in horses. The Veterinary Journal. 172: 460-465
Moore J.L., Siciliano P.D., Pratt-Phillips S.E (2019). Effects of Diet Versus Exercise on Morphometric Measurements, Blood Hormone Concentrations, and Oral Sugar Test Response in Obese Horses. Journal of Equine Veterinary Science, 45:38-45.
St. Hippolyt Nordic A/S
Øgelundvej 7, Blåhøj
DK-7330 Brande
CVR: DK 10026725
IBAN: DK6520005365668681
Puh 040 15 44 970
info@hippolyt.fi
