Hevonen on miljoonien vuosien aikana kehittynyt niin sanotuksi aroeläimeksi, joka syö kuituaineita, kuten ruohoa, yrttejä, pensaita, puita ja paljon muuta. Se syö tätä jatkuvasti pieninä annoksina koko päivän ajan, samalla rauhallisesti vaeltaen.
Tämä tarkoittaa, että hevonen on sopeutunut eämään vuodenaikojen mukaan, jolloin se kykenee sulattamaan hyvinkin erilaisia kuituja, helposti hajoavia kuituja kuten tuoretta, vihreää ruohoa sekä vaikeammin sulavia kuituja kuten puunkuorta ja isompien pensaiden oksia.
Siksi hevosten elimistö on suunniteltu lihomaan kesäisin, kun ruokaa on runsaasti saatavilla, ja laihtuvat taas talvella.
Jotkut saattavat ajatella, että tämä on itsestään selvää, koska kesällä ruokaa on tarjolla runsaasti ja talvella vähemmän.
Itse asiassa hevosen elimistö on luonnostaan suunniteltu olemaan hieman insuliiniresistentti kesä- ja syyskuukausina, jolloin elimistö voi varastoida paljon rasvaa ja valmistautua pitkään ja ankaraan talveen!
Sen vuoksi niiden elimistö on niin kehittynyt, että ne lihovat kesällä, kun ruokaa on runsaasti, ja laihtuvat taas talvella
Se on älykäsratkaisu luonnonvaraisille hevosille – erityisesti alkuperäisroduille, jotka elävät ankarissa olosuhteissa.
MUTTA! Nykyhevosen kannalta tämä elimistön järjestelmä ei kovin käytännöllinen.
Nykyaikaisen maailman teknisen ja tieteellisen kehityksen ansiosta nykyhevosella on runsaasti ruokaa saatavilla – ympäri vuoden.
Heinää ja säilöheinää tuotetaan suurempia määriä, ja niiden ravinnepitoisuus on yleensä paljon suurempi kuin hevosen tarve – ainakin useimmissa tapauksissa. Korjattua rehua on myös helpompi varastoida talven yli, jotta voimme syöttää sitä hevosille jatkuvasti.
Samalla olemme oppineet tuntemaan hevosten tarpeet entistä paremmin ja tiedämme, että hevosen ruoansulatusjärjestelmä ja mahalaukun limakalvot ovat syvästi riippuvaisia jatkuvasta, mutta pienemmästä määrästä kuitupitoisia rehuja päivän aikana – aivan kuten silloin, kun hevonen eli tasangoilla.
Tämä ilmiö johtaa siihen, että hevoset eivät luontaisesti laihdu talvella, mikä puolestaan aiheuttaa hyvinvointiongelman – lihavuuden. Lihavuus on yleistynyt huomattavasti yksittäisten hevosten kohdalla vuosi vuodelta, niiden paino vaan nousee nousemistaan.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että hevosten pitäisi nähdä nälkää, ei todellakaan! On kuitenkin löydettävä kultainen keskitie oikean karkearehun saannin ja hevosen painon välillä.
Yksi tapa vähentää energiansaantia päivittäisessä annoksessa, mutta menettämättä kuitenkaan hevosen pureskeluaikaa ja kuitua, on käyttää rehussa hyvää olkea. Mieluiten sekoitettuna heinän tai säilöheinän joukkoon pureskeluaikaa pidentämään. Tutkimukset osoittavat, että jopa 30 % hevosen karkearehun tarpeesta (vähintään 1,5 kg kuiva-ainetta 100 elokg:n kohti päivässä) voidaan korvata hyvällä oljella (kevätohran- tai kauran oljella) vahingoittamatta suolistojärjestelmää tai mahalaukun limakalvoja.
Pureskeluaika on myös tärkeä tekijä hevosen suoliston toiminnan kannalta. Pureskellessa syntyy sylkeä, joka käynnistää ruoansulatuksen ja puskuroi mahahappoa. Suositus on, että hevosella olisi vähintään 8 tuntia varsinaista pureskeluaikaa päivässä. Tutkimukset osoittavat, että hevonen, jolle annetaan pelkkää heinää/säilöheinää lattialle syö 1,5 kg tunnissa. Saman määrän syöttäminen pienisilmäisestä verkosta, jossa on 2,5 cm:n reiät, vähentää syömisnopeuden 0,89 kg:aan tunnissa.
Mutta milloin hevonen on oikeasti ylipainoinen?
Henneken kuntoluokitusjärjestelmällä (asteikolla 1 – 9) ilmaistaan rasvan määrää hevosen kehossa. Hevosen optimaalinen kehon kuntoluokka on 5, ja sitä voidaan kuvata seuraavasti:
Selkä on suora (selkäranka ei erotu ulkonemana tai urana), kylkiluut eivät ole näkyvissä, mutta ne tuntuvat selvästi käsin kevyesti painaessa, hännän tyvi on hieman pehmeä, sään okahaarakkeet eivät erotu ja siirtymä olkapäiden, kaulan ja rungon välillä on pehmeä mutta selvä.
Kuten näet, hevosen kehossa on monia kohtia, joissa rasvan määrää ja siten hevosen kuntoa olisi arvioitava. Henneke-asteikolla hevosta arvioidaan yhdeksältä alueelta, joille kaikille annetaan pistemäärä 1-9, ja näiden keskiarvo on asteikon lopullinen pistemäärä.
Hevosen 9 osa-aluetta ovat
A: Rasvan kertyminen niskassa ja harjamarrossa
B: Rasvakerrostuma sään kohdalla
C: Rasvakertymä selkärangan päällä
D: Rasvakertymä kyljissä
E: Rasvakerrostumat reisien sisäosissa
F: Rasvakerrostumat hännän tyvessä
G: Rasvakertymät olkapään takana
H: Rasvakerros kylkiluiden yläpuolella
I: Rasvakerrostuma olkapään ja kaulan välisessä liittymässä
Jos hevosen kuntoluokitusarvo ylittää optimiarvon 5, pidetään sitä ylipainoisena!
Etkö ole varma, onko hevosesi ylipainoinen, normaalipainoinen vai alipainoinen?
Ota yhteyttä meihin. Autamme sinua mielellämme arvioinnissa joko sähköpostitse tai tulemalla tallillesi keskustelemaan miten hevosen kuntoluokitus arvioidaan. Tämä palvelu on täysin ilmainen!
Ota suoraan yhteyttä meihin sopiaksesi tallivierailusta!
Lähteet
https://www.uanvendelig.dk/mette-uldahl-overvaegt-er-den-primaere-aarsag-til-at-heste-aflives/
https://en.wikipedia.org/wiki/Henneke_horse_body_condition_scoring_system
https://www.horsejournals.com/horse-care/feed-nutrition/henneke-equine-body-condition-scale
https://ker.com/equinews/overweight-horses-much-hay-little/
Raymond J. Geor, Paricia A Harris, Manfred Coenen, 2013, Equine Applied and Clinical Nutrition
